Älytön yskä herätti minut ja varmaan koko talon. Tiedän kyllä, että se johtuu vähästä tupakoinnista. Kävin äsken nortilla ja kurkku on heti rauhallinen. Yritän juoda hunajavettä, että se pysyisikin rauhallisena, mutta en tiedä vielä auttako se.

Yö on herkkää aikaa muutenkin. Olen väsynyt ja hiukan surullinen. Lähipäivinä olen päässyt Ristosta vähän kauemmaksi, mutta tällaisina hetkinä se tulee taas mieleen. Ei enää minään läheisenä muistona, vaan aivan kuin pakosta.Mennyt syksy tuntuu hyvälle ja pahalle yhtä aikaa. Ilo ja katkeruus sotkeutuvat sekavaksi massaksi muistojeni joukossa. Elämän vaikeus hämmentää minua. Kun luulin löytäneeni ihmisen jota saan rakastaa, tulikin seinä vastaan. Torjuminen. En voinut tajuta sitä vaikka tiesinkin että se on todennäköistä. Juuri kun luulin että myös hän pitää minusta, sain huomata säikähdyksen. Nopea puolustus joka esti lähellä olevan maalin. Jääkiekkotermeillä sen voinee sanoa näinkin. Risto pelkäsi rakastumista, sekä omaansa että minun. En tiedä mikä sen aiheutti. Joku nuorempana koettu tilanne ehkä tai se ettei hän ollut varma pidänkö hänestä vai pesäpallosta.

On turha väittää etteikö pesis olisi ollut osasyy ihastumiseeni, mutta ensimmäisen sunnuntain jälkeen sillä ei ollut mitään merkitystä. Vain ihminen oli jotain. Kohde johon saa purkaa rakkauden latauksen. Ylipaine sillä puolella olikin kasvanut liian suureksi eikä se vieläkään ole tyhjentynyt kunnolla. Voisin ehkä antaa rakkauttani jollekin muulle, mutta en ole valmis enkä halukas siihen.

Risto on tärkeä ihminen. En tunne häntä, enkä viitsi uskoa paskapuheisiin joita liikkuu tietenkin. Haluan oppia tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, enkä sellaisena kuin kyläläiset kertovat.

Taas joudun pyytämään Jumalalta voimaa ja mahdollisuutta käydä hänen luonaan. Se on ehkä hullu pyyntö taas, mutta jos sen voisi toteuttaa, haluaisin rohkeutta ja rakkautta, jotta kestäisin sen ja saisin hänelle hyvän mielen. Ehkä jotain itsellenikin.