Mua naurattaa. Nyt se taitaa olla ohi. Ihastumiseni Ristoon meinaan. Meillä oli lauantaina tapaaminen, eikä se tullut sinne. Sillon mua masenti, mutta ei enää. Oli oikeastaan hirmu hyvä, että se ei tullut. Tajusin lähinnä oman lapsellisuuteni. Mitä mä sen perässä juoksen. Tämä on kyllä hirmu jännää. On ihan ovela kattoo miten Risto reagoi siihen, että kävin eilen sanomassa sille muutamia valittuja sanoja. Mulla ei oo mitään halua ottaa siihen yhteyttää, mutta on ovela kattoo vieläkö se kirjottaa. Taas pätee se vanha sanonta, että jos kerran joku menettää mun luottamuksen, sitä on vaikea sada takasin.

Mun on pakko kirjottaa tähän yks ajatus, joka mulle tuli eilen mieleen. En usko että se ajatus tulee koskaan toteutumaan, mutta hyvähän se on tässä olla. Minä nääs ajattelen, että vaikka tuo typpi on vähä ihmeellinen, minä koulutan siitä miehen itelleni. Hahaa, taas hymyilen pirullista hymyäni ja olen oikein viekas. En ole pitkään aikaan ollut näin hyvällä tuulella. Hyvä tuuli ei johdu tuosta ajatuksesta, vaan siitä, että tunnen taas olevani vapaa.

En kyllä tajua mistä se ajatus tuli, sillä hän ei merkitse minulle enää paljoakaan. Hänestä ei jäänyt minulle positiivista eikä negatiivista kuvaa, vain ohi eletty kokemus.