Minulla on ihmeellisen rauhallinen olo. Sen tuntee vatsassa asti, ja silmissä. Päässäni ei ole mitään pelkoa. Elämässä on hyvin tapahtumarikas aika enkä ole edes huolissani. Tähän asti olen yrittänyt pidätellä kulkuani. Jarruttanut aina kun vauhti on ollut kiihtyä. Nyt on oikea aika katsoa mitä tapahtuu kun en puutu pääni aivoituksiin. Joskus voi olla hyvä kulkea pelkän tunteen johdattamana ja heittää vähäinen järkeni hetkeksi hattuhyllylle. Minun ei tarvitse miettiä teenkö oikein vai väärin. Sen aika on vasta sitten kun olen jo tehnyt.

Haluan näuttia syksystä, joka on minulle rakkain vuodenaika. Tuulesta ja lehtien kahinasta ja siitä kun varpaat kastuu ja vesipisara raivaa tietänsä kulmakarvaviidakossa. Se ei ole vaikeaa. Elämästä irrottautuminen elämää varten muuttuu päivä päivältä helpommaksi. Minusta alkaa tulla varsinainen nautiskelija.

Olen löytämässä itselleni uuden ystävän. Haluan pitää hänestä kiinni tapahtuipa elämässäni mitä tahansa. En aio hävittää elämästäni ääntä enkä silmiä. Enkä usko että minun tarvitseekaan. "puuseppää aina tarvitaan"

Uskomattoman nopeasti on kadonneet tuskallisen ruusuiset kuvitelmat. Alan oppia elämään yhden elämän kerrallaan ja se riittää tällä hetkellä. Ei tunni liian pahalle uskoa hyvään tulevaisuuteen. Se saapuu varmasti seuraavan 70 vuoden aikana, uskomatonta mutta totta.

Kipakka pukki oli hyvä juttu. Tuntu vaan kummalle maksaa 25 mk kun viime vuonna teatteri oli vielä halpaa. Mutta mitäpä ei maksaisi siitä, että saa nauraa kuin lapsi puoli tuntia. Se virkistää kummasti.

Maha kurisee pienen eläimen lailla. Se ei nääs ole tottunut pärjäämään pelkällä aamuaterialla ja hunajalla. Vatsan kouluttaminen on vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin ystävien, vaikka siinäkin on hommaa. Ei oikein paranisi syödä mitään. Aamulla on vähän parempi olo kun jättää illalla syömättä, mutta nyt ei ole yhtään hyvä olo, joten kai minun on pakko lähteä grillille.