Tällä viikolla en ole tehnyt mitään enkä ollut missään. Alan siis vähitellen tylsistyä oikein kunnolla. Eilen ei tehnyt mieli kuin nukkua. Sitä vaan jää ihan paikalleen. On niin helppo mennä sänkyyn, ajatella typeriä ja odottaa unta.

Eilen soitin Sarille. Minä en ymmärrä sitä naista. Jos tietää ettei halua seurustella, niin miks se ees alotti sen Ilmon vikittelyn. Mä oon ihan varma siitä, että Ilmo petty todella. Silläkin niitä naisia varmasti ois miten paljon vaan, mutta mä ainakin huomasin, että Sarista se piti todella. Kyllähän sarilla varmaan oli syynsä lopettaa se homma alkuunsa, mutta se on just kummallista kun Hörsy sano itekkii pitävänsä Ilmosta. Minun ei oikeastaan pitäisi huolehtia niiden väleistä, mutta enhän mä voi olla ajattelematta, kun ne ois ollu niin hyvä pari.

Minä sitä vaan haaveilen ja odotan jokaisessa vastaan tulevassa unelmieni prinssiä joka rakastaa minua elmäni loppuun asti.

Kun alkusivuilla mainitsin Karin, jonka tapasin Santussa olin jo silloin varma että hänen tyyppisensä pitäisi unelmamieheni olla. Onhan siinä jonkun verran perääkin. Kyllä minä pidin siitä tyypistä, mutta oikeestaan semmosta kaveria ei voi ihailla, joka noin helposti on toisten naisten kanssa kapakassa, kun oma hoitaa lasta kotona.

Tällä hetkellä haaveilen rauhallisesta ja huumorintajuisesta kotikarhusta, joka ei turhia hötkyile. Jos en paljon erehdy, niin ei olis mikään ihme vaikka sellainen olisi jo kiikarissa. Todennäköisesti erehdyn kuitenkin, kuten aina.

Kovin kummallisia merkkejäkään ei ole vielä havaittavissa. Ainoastaan muutama pitempi katse ja yksi hymy, mutta nehän ei tietenkään merkitse mitään. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata tilanteen kehittymistä. Voi olla, jos hyvin käy, että sieltä irtoaa toinekin hymy.