Kotona taas. Kamalan märän liftausmatkan jälkeen. Vaikka muutenkin on jo hiukan viileää sai sade hytisemään vielä enemmän. Ehkä olisi ollut vähän hauskempaa, jos varpaat ei olisi jäätyny. Myös sormet ovat hiukan kohmeessa vaikka jo tunnin olen täällä lämmitellyt. Kirjoittamisesta on tullut kumma tpa. Lähes pakkomielle. On vaikea olla hiljaa jos ei saa kirjoittaa. Tuntuu kuin minun pitäisi saada pääni tyhjäksi aina kun siellä on ajatuksia. Vaikka edelleen puhun paljon, haluan saada tunnelmat muistiin. Se voi olla hyvä, sillä muuttelen helposti asioita joita en muista kunnolla. Toisaalta nämä muistiinpanot voivat olla pahaksikin. Liian paljon itseäni on irronnut tekstiin. Vain harvoin näkyy asiallinen linja, mutta suurin osa tekstistä on tarkoitettu vain minulle. Tämä on keino vapautua tuskasta eikä minulla ole mitään halua paljastaa itseäni näin kokonaan ympäristölleni. Ainoastaan Sari on saanut lukea tätä vihkoa, mutta sehän onkin eri asia. Välillä Sari tuntuu olevan enemmän minua itseäni kuin ystävä. Välillä, ei onneksi aina.

Luulen että jos on tarvetta voin näyttää muillekin tätä vihkoa, mutta silloin tunnen sen ihmisen kunnolla.