Eilen oli tullut koululle kirje, että täällä räjähtää pommi perjantaina. Huomenna ei sitten ole koulua ja asuntolastakin on häivyttävä. Mnä en kehtaa lähteä kotiin, kun ei sitä oikein huvita liftatakaan. Olishan mulla kyllä lippu, mutta taidan säästää sen myöhemmäksi. Täytyy taas kerran pummia Sarilta kämppä ja yöpyä siellä jos mahdollista. Mä oon melko varma että mä pääsen sen luokse yöksi. Sari on reilu tyyppi.

Mua naurattaa tommonen pommihomma. On aivan varmaa ettei täällä mitään räjähdä. Mutta pakko kai se on ottaa tosissaan, koska mistään ei tietenkään voi olla varma.

Kirjastossa. Annan ajan kulua ja kuuntelen Billie Holidayta. Hänen lämmin ja pehmeä musiikkinsa rauhoitta levyn rutinasta huolimatta. Monta tuntia pitäisi kuitenkin olla jossain, enkä nykyään jaksa olla yksin missään. Kavereiden seurassa jaksaa ajatella mukavia, mutta yksin ajatukset pyörivät samoissa ympyröissä. Koulu väsyttää ja siksi on kyllä ihan hyvä että huomenna on vapaata. Onneksi olen jo oppinut, että kevät tulee kohta. Yksikin vuosi eteenpäin ajateltuna tuntuu loputtomalta. Aina joutuu vaihtamaan kaiken totutun uudeksi. Joka syksy ajattelen ettei kevät tule koskaan. Kuitenkin keväällä tiedän että aika on kulunut nopeasti. Ensi kevät on outoa aikaa. Kaikki muuttuu taas kokonaan meninpä sitten kouluun tai töihin. Tämäkin koulu kuuluu osana kehityksessäni elämässä pärjääväksi ihmiseksi. Kaikki pienetkin asiat ja vaiheet muuttavat ajatuksiani ja tiedän että minun täytyy opetella enemmän elämää kuin monen muun. Moni tietysti opettelee vielä enemmän kuin minä, mutta minun täytyy päästä kunnolla irti kotoa ja opittava itsenäiseksi. Paljon olen oppinutkin. Tietysti haluan pitää hyvät välit kotiin ja siksi on aivan turhaa selittää siellä millaiseksi olen muuttunut. En tiedä olenko vapaampi, mutta en liene enää sellaisessa ahdistuksen vankilassa kuin vielä pari-kolme vuotta sitten olin.

Jumala on minulle edelleen tärkeä. Ehkä tärkeämpi kuin koskaan ennen. En tiedä millainen olen Jumalan mielestä, enkä välitäkään. Tämän hetkinen tilani on suht hyvä. Vastoinkäymiset ja ystävät ovat vihdoin opetaneet minut vähemän riippuvaiseksi muiden ihmisten ajatuksista. Tietysti olisi hyvä jos olisin sellainen ettei minusta tarvitsisi puhua paskaa, mutta nykyään on helpompi olla kun olen oppinut olemaan välittämättä. Tietysti vieläkin olen tunteva ihminen ja välitän jos minua loukataan, mutta osaan myös nauraa itselleni. Ja muiden jutuille ja joskus pystyn sanomaan takaisinkin.

En tarvitse viinaa vaikuttaakseni paremmalta, koska tiedän, että yleensä tulen vain rumemmaksi ja tyhmemmäksi sen kanssa. Joskus se kuitenkin rentouttaa, vaikka yleensä minulla onkin huono olo sekoilujeni jälkeen. Ei humalassa eletyistä hetkistä voi nauttia sillä tavalla koska selvänä mä tiedän olevani itteni enkä yritä mitään.

Äsken luin vihkoani ja taas haluaisin tuhota sen, mutta koetan säilyttää. Ehkä joskus. Ehkä joskus haluan tietää millainen olin kaksikymppisenä. Jos joskus vanhempana luen tätä tiedän että en muuta muistojani paremmiksi enkä huonommiksi..