Voi kamala mikä lälläriloppu tossa edellisessä on. En mä ihan noin pöpi ole, vaikka tuon perusteella voisi luulla ihan kaheliksi. Ehkä mä silti tunsin sillä tavalla. Tuntuu kuin se olisi hiukan lähempänä, mutta silti niin kaukana, etten tiedä pääsenkö lähelle koskaan.

Tänään laitoin sille kirjeen, enkä kyllä tiedä oliko se järkevää. Ihan sama oikeestaan. En minä niin kauheen järkevä oo muutenkaan. Keroinpahan vaan hiukan siitä millainen olen ja miksi olin syksyllä sellainen kuin olin. Ois ihan kiva jos se tajuais sen. Se on sitten ihan sama tykkääkö se musta enemmän vai vähemmän tuon kirjeen lukemisen jälkeen. En anna se vaikuttaa mihinkään suuntaan.

Illalla

Aika jännä juttu, mutta nyt kun olen saanut kirjoitettua hänelle tästä syksystä, en tunne paljonkaan halua ottaa yhteyttä. Kuin olisin saanut taakan harteiltani. Jollakin tavalla se helpottaa. Vaikka saattaahan se olla väliaikaistakin, mutta kuitenkin tuntuu, että Risto oli vain välivaihe koulutuksessani elämää varten. Yllättävän miellyttävä ja vaikuttava välivaihe kylläkin. Tuskaa on vaikea muistaa, vaikka helppoa ei kaiken läpikäyminen aina ollutkaan.

Mikään ei kuitenkaan jatku samalla tavalla. Tapahtui mitä tahansa olen kasvattanut yhden lapsen aikuiseksi sielustani, mutta vielähän niitä on monta jäljellä, onneksi.