"Sua vain yli kaiken mä rakastan

olet taivaani päällä maan

minä maiset murheeni unhoitan

sinisilmäs kun nähdä saan."

Tänä aamuna minä pysähdyin ruokalassa ihan kokonaan. Petri Petterson lauloi tuon ylhäällä olevan laulun ja lauloi sen niin kauniisti, että minä menin ihan kipsiin. Ehkä minulla oli jotain ajatuksia päässäni, kun kuuntelin tuota laulua, mutta niillä ei ole sitten mitään väliä, minä vain istuin ja kannattelin lusikkaa lautasen ja suun puolessa välissä.

Joskus tulee kummallisia hetkiä. Kun pelkää ja toivoo yhtä aikaa, eikä tiedä kumpi tunne on voimakkaampi. Eilen minulla oli aikaa ajatella kun kaivoin puita mummon liiterissä. Siellä minä tajusin, että minun ja Riston välilä on jotain. Jotain jota pitäisi säilyttää ja kasvattaa paremmaksi. Jollakin tavalla tunnen pitäväni hänestä, mutta olen vaan niin epävarma siitä olenko hänelle sellainen ihminen johon hän voi luottaa. Ehkä saan sen tietää.

Tämä viikko voi olla ratkaiseva. Hän joko muistaa minut lomallaan, tai sitten tahtoo unohtaa kokonaan. Risto ei kyllä ole sellainen ihminen, joka leikkii naisilla. Se on sen kerran sanonut, epäsuorasti, mutta kuitenkin.