Sama orpous on puun miljoonan lehden

osa yhteinen. Käy oksien läpi tuuli –

huminassa ken yhden kuisketta kuuli.

Puu yhteinen kumminkin kaikkia kantaa

ja puusta ne puhkes ja puulle ne antaa

joka ainoa elon toimensa tehden

Kesän helteisen hetken ne tuulessa soutaa,

putoaa, maan mullaksi muuttua joutaa.

Erillään, limittäin, hajallaan, sylityksin

eli, kuoli ne yhdessä – yksin, yksin…