Pitäkää mielessänne että minä en ole mikään mukava ihminen. Suoraan sanoen minulla on helvetin pirullinen luonne. Se ei johdu siitä että minulla olisi ollut vaikea lapsuus. Eikä siitä että 12 -vuotiaana suunnittelin itsemurhaa, jonka olisin tehnytkin, jos mun sielua ei ois keretty tappaa sitä ennen. Jokainen reagoi tuskaansa eri tavalla. Musta ei tullut punkkaria ei homoseksuaalia, narkkaria ei mielisairasta eikä tekstiilitaiteilijaa. Minusta tuli pystyyn kuollut suomalainen, jonka tärkein ajatus on minä itse.

Mä en uskalla mennä kaupungille. Jos ärsytänkin jotain. Jos mä en tänään ole tarpeeksi kaunis tai nokkela. Jos mua sanotaan taa lihavaks tai huoraks tai rumaks ja senkin mä oon kuullut niin monta kertaa, että uskon olevani sellainen.

(ja tällasilla fiktioilla kuvittelin tulevani kirjailijaksi. Voi herran tähden) :)