Tyhjä olo päässäni. En ymmärrä omaa itsekeskeisyyttäni. Tuntuu kuin en osaisi ajatella enää mitään muuta kuin miltä näytän. Näytänkö kauniilta ja osaanko olla viehättävä ja miellyttävä. Silläkään ei pitäisi olla mitään väliä. Pitäisi hyväksyä itsensä omana mahtavana persoonallisuutena. Olen kyllä huomannut että olen persoonallinen ja toisinaan sanan positiivisessakin merkityksessä. Kun vielä oppisin iloitsemaan siitä, niin en ehkä tuntisi tarvitsevani niin paljon ulkopuolista huomiota. Nykyään tarvitsen aivan liikaa huomionosoituksia ja sitä että joku sanoo että mä olen kaunis. Pitäishän mun tietää se sanomattakin.

Oli kyllä aika tylsä reissu tämä Imatran keikka. Siip-polaiset vain naureksi ja leikki koko pelin ajan ja hävisivät 12-5. Kai tämä väsymys saa aikaan vanhan masiksen. Aivan kaikki tuntuu menevän kehnosti. Oikeastaan kun kaikki on ihan normaalia, mutta voimat on niin poissa ettei mikään tahdo maistua hyvälle.

Ensinnäkin rahatilanne on käymässä aika surkeaksi. Minä se vain olen porsastellut ja törsännyt niin huolettomasti, enkä ole toiminnut hakemaan edes opintolainaa.

Taidan olla vähän maanis-depressiivinen luonne, kun elämän rytmini on niin mielettömän ailahteleva. Eilisestä rauhallisuudesta ei ole jäljellä oikeastaan mitään. Taas on tullut takaisin se kumma tarpeettomuuden tunne, kuin olisin ulkopuolella kaikesta. En jaksa edes tajuta mistä se johtuu. Kun ympärillä näkee erittäin positiivisesti elämään suhtautuvia ihmisiä on mielessä toisinaan jopa pieni kateus. Epäreiluuden tunne joka jäytää mieltä. Joidenkin asiat tuntuvat menevän niin helposti.

Mielenkiintoista, ihan kuin yrittäisin vaan ruokkia pientä masista. Ainahan se on niin että koetan hemmotella itseäni itsesäälillä. Iloisuus tuli takaisin kun taas kerran muistin, ettei kannata välittää ilmeistä, katseista ja katsomattomuudesta. Muistin myös etä kyllä jokaisell aon joku risti kannettavana. Olipa se sittne piilossa tai näkyvissä. Minulla seon ehkä enemmän esillä kuin joillakin muilla.

"Aitoja juttuja ei ole niin kovin vaikea löytää, katso ympärillesi ja etkö niitä nää"

Todella kehittävät keskustelut hörsyn kanssa. Tuli taas puhuttua paljon tärkeistä asioista. Myös Hörsyllä on päässänsä paljon elmään liittyviä huolia ja miksei olisi. Minun tapahtuma köyhyyteen verrattuna Hörsyllä menee välillä ehkä liiankin lujaa. Niin että vaikka tahtoa oiskin, niin ei oikein ehdi pysyä filmin juonessa mukana. Varmasti on vaikeaa löytää siitä sotkusta okea lanka jolla ajatukset selviäis. (enhän mä tietenkään varma voi olla tästäkään)

Mun pitää takoa päähäni vanha intiaanien sananlasku kateudesta. "älä kadehdi ystäväsi mokkasiineja ennen kuin olet kävellyt niillä" Itsensä hyväksymisen idis on juuri siinä että jos minä ja Hösry vaihettais kenkiä ees yheks illaks ei kummankaan jalat vois hyvin ja ehkä rupeis päässäkin vippaamaan siinä tilanteessa.