Tapasin elämäni miehen. Pitkän ja lämpimän 21-vuotiaan ukkomiehen. Mä pelkään. Pelkään etten nää sitä enää koskaan ja toisaalta jos nään, pelkään ihastuvani.

Elämäni ensimmäinen itseni ikäinen (vuotta vanhempi) mies sanoo pitävänsä minusta. Olikohan alkoholilla osuutta asiaan. Se ei ole mahdotonta, mutta ei ehkä välttämätöntä. Kari kun ei mielestäni ollut niin hirveän humalassa. Minä olin varmaan melko jurrissa, mutta tajusin kyllä mitä tein. En ehkä ihan täysin, sillä mä kyllä käyttäydyin vähän mustekalamaisesti, niin kuin Sari sanoi. Minkä mä sille mahan, että mä heti tajusin että se kaveri on tosi sympaattinen. Esahan meidät ohjasi yhteen. Esalla olikin aivan mieletön meno päällä. Jatkuvasti se rtoikku mussa kiinni ja pureskeli joka paikasta mihin yletti. Ilta kului nopeasti. Välillä hyvin ja välillä huonosti. Välillä olin yksin kun Sari löysi Ilmon, mutta toisaalta Sari oli alkuillasta yksin kun mä juttelin Anittan kanssa. Anitta olikin ihmeen hyvällä tuulella. Jutteli paljon, eikä mulla ollut yhtään vaivaantunut olo sen seurassa, vaikka mä alussa niin pelkäsinkin.

Sitten mä tapasin Karin. Se vain ilmestyi jostakin, juuri kun Esa taas roikkui minussa. Esa sattui tuntemaan Karin, jostain syystä minä tiesin heti, että mä pidän siitä. Heti kun se ilmesty siihen Esa, minä ja Kari tehtiin sellanen porukan halaus, jonka jälkeen minun käsi van valahti karin käteen ja siitä se sitten alkoi.

Se oli niin uskomatonta, miten ihastunut se oli ja miten ihastunut mä olin. Vaikka ei kai se niin uskomatonta ole, kun minä ollessani jurrissa ihastun niin herkästi ja tietysti muulloinkin.

Kyllä mä sitten riemastuin, kun tajusin että se on täsmälleen vuotta vanhempi kuin mua. Se vaan sattu mainitsemaan, että se on syntynyt heinäkuussa. No tietysti mä kysyin, että monesko päivä ja kun se sano että 11. Niin eihän se meinannu uskoo kun mä sanoin, että samana päivänä onn syntyny myös mä. Siinä sitten keskusteltiin Ravun ominaisuuksista ja havaittiin, että meillä on just samoja piirteitä. Just sellanen herkkyys ja tapa itkeä vaikka ei tiedä edes kunnon syytä. Jotenkin musta tuntuu että mä en oo enää sillä tavalla ihastunut kuin eilen, mutta kun se tuntuu niin luotettavalta ja samalla tavalla ajattelevalta. Mä luulen että jos mä saisin tutustua siihen kunnolla, niin meistä tulisi tosi hyvät kaverit. Se tuntuu just sellaselta, jonka kanssa ois kiva lähtee reissulle ja olla vaikka viikko pyörimässä ympäriinsä. Eikä kuitenkaan välillemme tulisi sen enempää. Sen vaimo ja lapsi rajottaa mua niin etten mä koskaan vois rakastua siihen. Ei mun omatunto anna periksi, mutta kaveri mä tahtoisin sen kanssa olla.

Mä en tiedä mitä mä teen jos se ei tule sinne Santtuun ens keskiviikkona. Todennäköisesti mulla on tylsää siellä itekseen kun Sari sai sen Ilmon kiinnostumaan itestään ja tuskin mä siellä kehenkään tutustun samalaa tavalla kuin Kariin. Harvat viittii tulla juttelemaan mun kanssa.

Aamulla mä ajattelin etä pitää soittaa Karille töihin, mutta ihan hyvä etten kerennyt vielä soittaa. Se saatais tuntua liian houkuttelulta. Nyt kun mä en soita se tulee jos tarpeeks tahtoo jutella mun kanssa.

Jännä oikeastaan, että nyt mä oon ruvennu suhtautumaan siihen tyyppiin pelkällä mielenkiinnolla. Mulle tuli kauhee tarve päästä juttelemaan sen kanssa vaikka heti. Mä tahon selvittää millanen tyyppi se on. Millanen tyyppi hankkii lapsen ja menee naimisiin 19 -vuotiaana ja minäkäisen tytön se on itelleen vaimoks valinnut.

On tullut ilta ja ikävä. Aivan kamala ikävä. Miksi minä saan aina eteeni kiusauksia joista en selviä. Olisin niin halunnut nähdä hänet jo tänään. Kun Karikin vielä ehdotti että hän olis tullut tänään mua kattomaan ruokatunnilla. Miksi mä olen niin arka, etten antanut sen tulla. Toisalta miksi minä tavoittelen itselleni toisen omaa. Ei minull aole oikeutta siihen, mutta onhan minull aoikeus ystävään. Minä kerkesin niin viehättyä siihen pehmeyteen ja hellyyteen. Se on nin pitkä ja vahva. Kantoi minuakin sylissään kuin kukkasta ja suuteli niin pehmeästi ja varovasti ja silitti minun ihoa.

(kukkanen on kyllä tyhmä vertaus, mutta siltä se tuntui)