Viikonloppu meni hyvin, vaikka välillä tympii olla kotona. Ehkä se on vain sitä, että siellä ei jaksa ryhtyä mihinkään tekemiseen eikä jaksa levätäkään. Isää ja äitiä alkaa kyllä vähitellen ymmärtää, mutta siihen menee varmasti kauan.

Taas odotan korttia, vaikka olen varma ettei sitä tule. En edes ymmärrä miksi sitä odotan. Ehkä haluaisin tuntea hänet ystäväkseni. En kaipaa enää sillä tavalla kuin aikaisemmin, koska tuntuu, että en edes muista millainen hän on. Ehkä olisikin parempi, että hän ei enää ota yhteyttä. Osaisinko enää puhua mitään. Yleensä se ei ole ollut ongelma, pikemminkin päinvastoin.