Huomasin taas kerran että Hane on mun paras kaveri meijän luokassa. Vaikka se höseltääkin ja raivostuttaa toisinaan niin silti se on kaikkein eniten samalla aaltopituudella. Tietysti on monia muitakin kivoja tyyppejä, mutta kukaan ei kuitenkaan tule yhtä mielellään auttamaan mua töissä kuin Hane. Onhan hannu tietysti pojista vanhin, mutta nuori se on mukavuudestaan huolimatta. (kirjoitettu kahvitauolla)

Kahvitauon jälkeen teimme viimeisen ikkuan karmin kyntteen ja kuinka ollakaan, jäimme vain juttelemaan alajyrsin koneen luokse. Kello oli puoli kolme ja Hannu näytti olevan tosi masiksessa. Kun Hannu mainitsee, että mennään tupakalle, on suorastaan pakko lähteä. Hane ei yleensä pyydä minua mukaansa tupakalle, mikäli hän ei sitä tarvitse.

Kun Puustinen lähti meidän luokalta, hanella ei ole ollut yhtään ihmistä koulussakaan jolle hän voisi kertoa omia asioitaan. Minusta tuntuu aika imartelevalle se että Hane luottaa minuun. Toisaalta sen on pakko luottaa ja puhua edes jollekin, koska kaikki luotetut henkilöt ovat joutuneet lähtemään pois sen luota. Sisko ja se tyttö.

En tiedä olisiko se puhunut edes Puustiselle siitä tytöstä ja rakkaudestaan, kuin mitä se on minulle kertonut. Tunnen itseni tarpeelliseksi kun joku uskaltaa kertoa minulle kaikkein tärkeimmistä asioistaan. Varsinkin kun se joku sattuu olemaan miespuolinen henkilö.

Menimme siis tupakalle ja koska Hanen röökit oli kopilla, minä annoin sille lainaks muutaman. Istuttiin vain vierekkäin ja aluksi Hane kertoi mulle haaveestaan asua maalla setänsä talossa ja suunnitteli mitä kaikkea hän tekisi siellä. Paljon siellä tuntuikin olevan tekemistä. Laittaisi talon ja navetan kuntoon, hoitaisi pihaa, metsää ja mikä tärkeintä, karjaa. Kaikkein tärkein tuli vielä kuin huomautuksena "vielä kun sais eukon sinne"

Hannu on hirmu herkkä ihminen. Kun olimme olleet tupakalla puolituntia ja saaneet työsalin siivottua huomasin että Hane oli jäänyt seisomaan ikkunan ääreen. Menin sen luokse ja viime vuodesta oppien en kysynyt mikä sitä masentaa, vaan odotin että se kertoo itse ja kertoihan se. Se näyttää niin pahalle kun näkee ystävänsä suorastaan riutuvan ikävästä. Minäkin tiedän sen, että jo pelkkä fyysinen kosketus, suukko ja halaus voi saada kaipaamaan toista pitkäksi aikaa. Ei sellaisesta pääse yli muutamassa päivässä tai viikossa, ei varsinkaan silloin kun se on ensimmäinen.

Minä muistan Maken. Se ei ollut rakkautta, ei edes ihastusta, mutta se oli ensimmäinen suudelma. Minä niin halusin ja pelkäsin kosketusta, mutta tuntui sille että meni monta kuukautta ennen kuin tuli se päivä jolloin huomasin etten enää ollut ajatellut häntä. Olen saanut lämpimämpiäkin suudelmia ja oppinut myös vastaamaan niihin, mutta vaikka eka suukko ei ollut niin erikoista kuin olin luullut, ei sitä voi unohtaa koskaan.