Olen oikein tyytyväinen ainakin yhden asian suhteen. Sain nimittäin voitetuksi kiusauksen enkä soittanut sille. Päivä oli paha, mutta iltaa kohti aloin piristyä, sain pestyä pyykkiä ja vähän siivottuakin. Jotenkin tuntuu hyvälle, koska ei soittamisesta olisi ollut hyötyä. Vahinkoa ennemminkin.

Joululoma odotan hirveästi. Kolme viikkoa koulua. Kunpa kestäisin sen. Välillä tuntuu tosi hankalalta, en jaksa innostua mistään. Pojat ei puhu mulle enkä minä niille. Ei ole tarvetta eikä halua. Pitäisi olla reipas ja iloinen. Kumma juttu, taas yritän pakottaa itseäni sopimattomaan muottiin. Miksi pitäisi olla iloinen jos iloa ei löydy. Anna minulle voimaa rakastaa. Sitä minä tarvitsen yhtä paljon kuin rakkauttakin.

Yllättävän hyvä päivä. Jo toinen kahvitunti menee enkä ole kärsinyt koulussa. Kämäläinen ja Hakkarainen kyllä yritti taas keran pummata rahaa ja se vituttaa. On vaikea olla antamatta rahaa jos sitä sattuu olemaan. En halua, että ne käyttävät mua hyväkseen, siihen mun ei tartte alistua. On opittava sanomaan pelkäämättä ei, vaikka ei uskaltaisikaan. Siitä voi olla hyötyä muissakin tilanteissa.

Huomasin juuri että minusta ei ikinä tule rohkeaa, mutta kykenen silti tekemään asioita jotka pelottavat minua. Pakotin itseni sämpylän ostoon, vaikka tiesin että oven vieressä istuu juuri niitä jätkiä joita kammoan. Ei tapahtunut mitään, ei yhtään mitään ja silti pelkäsin. Minkä nuorena oppii… Taas tuo vanha lause pitää paikkansa. Olen oppinut pelkäämään ja osaan sen koko ikäni.