torstai, 6. maaliskuu 2008

24.12.86

Täytyy sanoa että joulu on ihmeiden aikaa. Joululta ei kyllä tunnu ollenkaan, mutta pakko kai se on uskoa. Kinkun ja suklaan maku suussa muistuttaa siitä kuitenkin, samoin merkillinen shekki Pitkälästä. Junalipun hinta Helsinkiin ja takaisin. 226 markkaa. Ei mikään mitätön lahja. Todella hyvä, juuri sellainen joka menee oikeaan tarkoitukseen. Tuntuu vain kummalle että joillakin on mahdollisuus tuollaisiin joululahjoihin. Se osoittaa että ne arvostaa ja hyväksyvät ystävyytemme, koska ne haluaa pitää sitä yllä. Riitan ja minunkin ystävyys on vähä kumma juttu. Se elää matkasta huolimatta.

tiistai, 4. maaliskuu 2008

23.12.86

Älytön yskä herätti minut ja varmaan koko talon. Tiedän kyllä, että se johtuu vähästä tupakoinnista. Kävin äsken nortilla ja kurkku on heti rauhallinen. Yritän juoda hunajavettä, että se pysyisikin rauhallisena, mutta en tiedä vielä auttako se.

Yö on herkkää aikaa muutenkin. Olen väsynyt ja hiukan surullinen. Lähipäivinä olen päässyt Ristosta vähän kauemmaksi, mutta tällaisina hetkinä se tulee taas mieleen. Ei enää minään läheisenä muistona, vaan aivan kuin pakosta.Mennyt syksy tuntuu hyvälle ja pahalle yhtä aikaa. Ilo ja katkeruus sotkeutuvat sekavaksi massaksi muistojeni joukossa. Elämän vaikeus hämmentää minua. Kun luulin löytäneeni ihmisen jota saan rakastaa, tulikin seinä vastaan. Torjuminen. En voinut tajuta sitä vaikka tiesinkin että se on todennäköistä. Juuri kun luulin että myös hän pitää minusta, sain huomata säikähdyksen. Nopea puolustus joka esti lähellä olevan maalin. Jääkiekkotermeillä sen voinee sanoa näinkin. Risto pelkäsi rakastumista, sekä omaansa että minun. En tiedä mikä sen aiheutti. Joku nuorempana koettu tilanne ehkä tai se ettei hän ollut varma pidänkö hänestä vai pesäpallosta.

On turha väittää etteikö pesis olisi ollut osasyy ihastumiseeni, mutta ensimmäisen sunnuntain jälkeen sillä ei ollut mitään merkitystä. Vain ihminen oli jotain. Kohde johon saa purkaa rakkauden latauksen. Ylipaine sillä puolella olikin kasvanut liian suureksi eikä se vieläkään ole tyhjentynyt kunnolla. Voisin ehkä antaa rakkauttani jollekin muulle, mutta en ole valmis enkä halukas siihen.

Risto on tärkeä ihminen. En tunne häntä, enkä viitsi uskoa paskapuheisiin joita liikkuu tietenkin. Haluan oppia tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, enkä sellaisena kuin kyläläiset kertovat.

Taas joudun pyytämään Jumalalta voimaa ja mahdollisuutta käydä hänen luonaan. Se on ehkä hullu pyyntö taas, mutta jos sen voisi toteuttaa, haluaisin rohkeutta ja rakkautta, jotta kestäisin sen ja saisin hänelle hyvän mielen. Ehkä jotain itsellenikin.

tiistai, 4. maaliskuu 2008

15.12.86

Koko onnettoman päivän olen hionut lakkaa irti kaapinovista. Viime viikolla sattui semmonen moka, että laitoin lakatut ovat päällekkäin, koska ne tuntuivat kuvilta. Nyt ne oli sitten mukavasti liimautuneet toisiinsa kiinni ja Erkki irrotteli niitä parhaan kykynsä mukaan. Toisin sanoen hakkasi ovia kaikin voimin pöytää vasten ja irtosihan ne. Ainoastaan yksi ovi hajosi vähän ja kaikissa on tietysti lakka pialla. Inhottaa turhan työn tekeminen. Ranteet on ihan kipeänä, kun tuntikaupalla olen puristanut sigliä.

sunnuntai, 2. maaliskuu 2008

14.12.86

Taas pieni päivänsäteeni eli Hörsylä sai minut piristymään pienestä orastavasta harmaudestani. Äiti ja Isä on Ruotsalaisen Jussin syntymäpäivillä. Sai kerrankin puhua myös puhelimessa ihan rauhassa, välittämättä vanhoista mielipiteistä. Ne kun ei yleensä osu kohdalleen omieni kanssa, vaikka varmasti oikeampia ovatkin.

Mutsin tekemä matkahuopa lämmittää, mutta kylmä on kuitenkin. Kädet iana jäässä ja varpaat. Ongelmanani on raajojen ääreisosien verenkiertohäiriöt. Nuorena ne vaikeudet alkaa, mitähän mulla on 50:n vuoden kuluttua. Toivottavasti vahvat harmaan hiukset ja menneeseen elämään tyytyväinen mieli.

Joskus tuntuu vähän väkisin lypsämiseltä tämä kirjottaminen. Halu ajatusten kirjaamiseen on kova, mutta kun päässä pyörii samat ajatukset jatkuvasti ei niitäkään kehtaa kokoaikaa jauhaa.

On hyvä tietenkin että jaksaa ajatella, vaikka monipuolisuus ei olisi pahitteeksi. Melkein joka päivä tässä vihkossa on merkintä Antikaisesta. Ja niinä päivinä jolloin en ole kirjoittanut hänestä olen välttänyt aihetta tarkoituksella. Vaikuttava henkilö hän kuitenkin on, koska on niin usein mielessäni. Välillä negatiivisessa ja välillä positiivisessa merkityksessä. Ei siihen kaikki pystykään.

Kaija teki vähän tyhmän tempun, joka ei ole omiaan parantamaan sisarussuhteita. Lähetin sille viime viikolla kortin ja se onneton rupes valittamaan etät kortin sisältö ei ei ollut sen mielestä sellainen kuin olis pitänyt. En tajua minkä tason tekstiä se haluaisi postissaan lukea. No ei siinä kyllä ole enää mitään ongelmaa. En aio häiritä häntä enää minkäänlaisilla viesteillä, jos niistä kerran tulee paineita. Kirjeiden tarkoitus on lähentää ihmisiä ja jos se ei onnistu on parempi unohtaa koko juttu. En kyllä usko että sekään on Kaijalle myöhemmin mieleen. Itepähän valihtee ystävänsä.

sunnuntai, 2. maaliskuu 2008

11.12.86

Mua väsyttää tämä helvetin tappeleminen itteni kanssa. Mä en jaksa ajatella enkä voi olla ajattelematta. Miks mun on vaikee olla normaali. Normaali ihminen ei ois ajatellu sitä tyyppiä yhtään. Ehkä opin, että en enää retkaha kapakka tuttavuuksiin. Saan yrittää vielä monta aikaa unohtaa. Kun minut näyttää olevan helppo unohtaa heti kun on tarpeeks selvä nähdäkseen naaman. Voi vittu mä oon masiksessa. Miks taas kun just oon ollu ilonen ja tyytyväinen.